Käsityöentusiastien perheet voisivat varmaankin perustaa tukiryhmän. Uskon, että poikani olisi vankasti hallituksessa, jahka tuosta vähän varttuu. Iski nääs idea, että pojalle on villeri saatava ja vieläpä virkaten. Villapaidan kutomiseen en ole tohtinut ryhtyä sitten yläasteen, jolloin tekelettäni esiteltiin varoittavana esimerkkinä kolmelle luokalliselle stereotyyppisesti ainevalinnan suorittaneita, tirskuvia teinittäriä.

Netistä löytyi ohje, jostakin päin Sandy Marshallin emännöimää sivustoa http://crochet.about.com/. Lanka oli Novitan Samos Lollipopia, joka ei tosin kuosiltaan kovinkaan miellyttänyt, mutta olipahan ihanaa työstää. Ohje eli koko matkan erittäin paljon eli tulipa taas improvisoitua (lue: en ymmärtänyt ohjeita). Valitettavasti paidan saaja ei ollut ratkiriemuissaan paidasta, mutta onneksi äiti päättää. Ja voinpahan sanoa, että sekä kuvan paita että kuvan malli on omaa designia!

787887.jpg