Julkaisusarja "Virallinen Virkkuukirjaruodinta" pitää sisällään erilaisten virkkuukirjojen, -oppaiden, -lehtien yms. paino- tai Internet-tuotteiden subjektiivista arviointia. Arvioinnit perustuvat mielivaltaan, fiilikseen, mutuun ja kemiaan.

Tällä kertaa on vuorossa Amy Swensonin Not your mama's crochet. Amazonista tämäkin kiipusteli kirjahyllyyni, lärpäkkäkantinen mustavalkoteos, jossa kuitenkin väriliite valokuville.

853686.jpg

Ensin olin vähän turpa telkänpönttönä tuosta nimestä. Että ensin sitä niin kiitellään äitiä koukuttamisesta, mutta sitten nimi on noin freudilaisen äidinmurhainen. Vaan hyvin oli Swensonska asian perustellut - äiti on luonut perustan ja tästä sitten luodaan itse lisää. Ja jälleen muistin, kuinka ylevässä porukassa sitä olenkaan, naisten ikikaikaisessa ketjussa.

Swensonin kirjassakin esitellään havainnollistavasti perustekniikoita, kavennetaan kulttuurishokkia amerikkalaisen ja brittiläisen virkkuuterminologian välillä, pohdiskellaan langan ydintä ja syvintä olemusta ja kerrotaan jopa kaavoituksen alkeita (näin minä sen tajusin). Ohjeet on jaettu hauskasti kolmeen eri vaikeustasoon:

  • Flirttaus - sellaisia helppoja ja mukavia, joissa ei aivojen kuorikerros rasitu. Vähän eforttia, nopeita tuloksia
  • Kesäheila - vaatii jo vähän enemmän panostusta, mutta kuitenkin suht läpihuutojuttu
  • Parisuhde - sitoutumista ja työtä, tulos kruunaa nähdyn vaivan.

Lisäksi Swenson esittelee myös hyviä vinkkejä, jos homma menee pieleen. Tyyliin virhe kannattaa korjata heti eikä olettaa, että ei se kuitenkaan näy (osui ja upposi). Näitä on muitakin, mutta lohdullisin on se, että sitten kun homma ihan oikeasti menee **tuiksi, luovuta. Ei kannata. Heitä vesilintua. Anna olla. Mitä sitä itseään kiusaamaan. Aika lohdullista, eikö!

Ohjeet ovat ihan jees, vakkarit ja lakisääteiset huivit ja nyssykät, kommunistisen näköisiä leluja (jotenkin näen ne Misha-karhun lisäksi tyllikoristeisten lapsosten käsissä lastentarha nro 543:n edessä), koruja ja kierrätysmatto. Kai sieltä jotakin voi tehdä, mutta ei nyt ihan heti. Jos minulla olisi neljä paria ylimääräisiä farkkuja, tekisin kyllä sen räsymaton.