Minulla oli ilo varttua yhdessä ihanan koiralöllykän, Lissun kanssa. Koira oli lempeä ja kaunis kuin suomalainen kesäyö parhaimmillaan. Lissun suurin arvo oli kiltteydessä ja uimataidossa, sillä älyllä koira ei päässyt loistamaan. Mutta huumorintajua riitti ja samoin karvaa. Karvaa oli jopa niin paljon, että ärhäkät varikset kävivät verottamassa lintukoiramme persvilloja hänen "vahtiessaan" meidän pihaamme (=makasi ihan vapaana ulkona ja tuijotti ohikulkijoita niin kauan, että heille tuli epämiellyttävä olo ja he lähtivät vaivaantuneesti rykien pois paikalta). Vaikka Lissu oli iso koira, kissat vetivät häntä 6-0 turpiin ja samoin todellakin linnut, jotka sisustivat kotejaan ihanalla kultaisennoutajan karvalla, jota vain kävivät nappaamassa, kun koira suoritti tuijottamisrituaalejaan.

Mutta koirankarvastahan tehdäänkin villapaitoja. Eivät varikset ihan pihalla olleet. Ja jos ydinsota iskee, jäljelle jäävät paitsi torakat niin myös koirankarvat, joten tähän perustan, että koiran karva on paljon kestävämpää kuin sen sisällä maallisen vaelluksensa viettävä turre. Mutta silti, kyllä nämä karvat ovat näyttäneet koiran päällä aika paljon paremmilta...